Archive by Author

Parfyymi, Ilona Peltola

4 Huh

Erilaisuusko rikkautta?

Niin usein kuulee sanottavan ”se on erilainen”. Tai vaihtoehtoisesti ”mä en tahdo olla erilainen”. Opettajat ja muut aikuiset toitottavat, kuinka ”erilaisuus on rikkautta”. Toisaalta taas lause ”sä oot niin erilainen kun me” on suurimpia loukkauksia, mitä toiselle voi sanoa. Mutta mitä on erilaisuus? Sitäkö, että poikkeaa massasta? Mutta mitä tämä massa sitten on – vai onko sellaista?

Patrick Süskind kertoo romaanissaan Parfyymi (1985) erään tarinan erilaisuudesta lähes kolmensadan vuoden takaa. Kirjan tarina on samalla sen päähenkilön elämäntarina. Alussa Jean-Baptiste Grenouille syntyy äitinsä hylkäämänä Pariisin kaduille. Syntymästään asti lapsi poikkeaa muista loistavan hajuaistinsa puolesta – ja lisäksi hänellä ei ole omaa ominaistuoksua ollenkaan. Grenouille alkaa hahmottaa maailmaa hajuaistinsa avulla, hän kykenee näkemään ja tuntemaan kaiken apunaan vain poikkeuksellisen tarkka nenänsä. Nuorellamiehellä ei ole elämässä ketään, ja hän on erilainen, vieroksuttu – traagistako?

Kirja laittoi minut pohtimaan juuri esittämiäni kysymyksiä erilaisuudesta jopa niin pitkälle, että sana erilaisuus alkoi kuulostaa typerältä ja keinotekoiselta. Yhteiskunnan perisynti on luokitella ja lajitella, ja erilaiseksi leimaaminen on osa sitä. Kirjassa Grenouillea kummeksutaan ja jopa pelätään. Pienestä pitäen häntä pidetään pahana, ”epäsikiönä ja sietämättömänä penikkana”, vaikka hän on vain pieni sylilapsi. Pojan kasvaessa häntä pidetään yhä kummallisempana ja pelottavampana, vaikka hän on hiljainen ja hyvin käyttäytyvä lapsi, eikä juuri poikkea muista, ainakaan ulkoisesti. Kaikki tämä vain siksi, että hänellä on ominaisuuksia, joita muilla ei ole. Hän on erilainen.

Tätä erilaisuutta käytetään myös todella usein hyväksi. Siihen saattaa liittyä poikkeuksellisia kykyjä, niin kuin Grenouillella; hänen taitonsa tuoksujen valmistajana on aivan omaa luokkaansa, ja monet parfyymien valmistajat käyttävätkin häntä hyväkseen tarinassa varastaen kunnian hajuvesistä. Luullaan, että Grenouille on niin typerä ja hidasälyinen, ettei hän ymmärrä joutuvansa vääryyden kohteeksi. Oikeasti tilanne on kuitenkin päinvastoin; Grenouille tietää tarkalleen, kuinka mainioita hänen tuoksunsa ovat, mutta hän haluaa mieluummin toimia piilossa ja harjoitella tuoksujen valmistamisen taitoa rauhassa. Tämä hidasälyinen ja erilainen poika siis oikeastaan käyttää näitä ihmisiä hyväkseen. Tämä on hyvä esimerkki siitä, että erilaisena pitämämme ihminen ei ole aina meitä huonompi, vaikka usein itsekeskeinen ihmismieli niin asian ajatteleekin.

Vaihtoehto hyväksikäytölle on siis se, että muille saattaa tulla ylemmyydentunne erilaiseen ihmiseen; jos kaikki muut kokevat olevansa keskenään samanlaisia, tai jotenkin parempia kuin tämä erilainen henkilö, ruokkii tämän yhden ihmisen mollaaminen ja vähättely heidänkin itsetuntoaan. Tähän ilmiöön perustuu kaiketi myös koulukiusaaminen, sillä usein juuri jollain tavalla joukosta poikkeavat lapset joutuvat kiusauksen kohteeksi, ja kiusaajat pönkittävät toiminnallaan usein omaa, huonoa itsetuntoaan.

Usein erilaisuutta myös ihaillaan. Nykyään on muotia se, ettei noudata muotia lainkaan, vaan pukeutuu omalla tyylillään ja tekee asioita, jotka ovat itselle tyypillisiä ja sopivia. Parfyymissä tätä puolta ei kuitenkaan hirveästi nähdä ainakaan ihmisten vapaasta tahdosta, ainoastaan Grenouillen manipulaation seurauksena. Erilaisuus on siis melkoinen ristiriita, ja jokainen suhtautuu siihen omalla tavallaan, toiset arvostellen, toiset taas ihaillen.

Nyt kirjan luettuani uskon, että eräs Parfyymin klassikkopiirteistä on juuri tämä; se saa ihmisen ajattelemaan erilaisuutta ja ihmisten suhdetta erilaisuuteen kirjailijan taitavan kuvauksen ansiosta. Jopa kirjan loppuratkaisu korostaa sitä, että yhteiskunta vieroksuu erilaisuutta ja toisaalta myös hyökkää sen kimppuun kuin haaskalintu tahtoen tuhota sen kuitenkin samanaikaisesti sitä ihaillen ja palvoen.

Mainokset