Esa Saarinen: Länsimaisen filosofian historia Sokrateesta Marxiin, Riku Hiltunen

27 Huh

Prologi: Kirja oli osittain vaikealukuinen, ja tehtävänä kirjan tiivistys yhteen esseeseen vaikuttaa tuskaisen kovalta ja keskiajan mestaajan ammatin harjoittamiselta, jos länsimaisen filosofian johtohahmoista leikkaisi edes yhden pois, jättäisi jonkun ideologian, tai sen vastaideologian huomioimatta. Kirjaa siis on mahdoton tiivistää lukioesseen mittaiseen juoneen, joten päätin ottaa ajankohtaisen ongelman ja pohtia sitä käytännön -, objektiivisesta-, ja yhteiskuntateoreettisesta näkökulmasta, niiden kaikkien ollessa osa filosofiaa. Enjoy! 😀

Jyrki Katainen totesi kokoomuslaisen linjan, että Suomen tulevaisuus riippuu pienistä- & keskisuurista yrityksistä. Vastikään kuitenkin nykyinen hallitus teki ehdotuksen ”eläkelaitosten vakavaraisuutta koskevien säännösten muuttamiseksi”, joka käytännössä menee eläkeyhtiöiden sijoitusturvarahastoon. Alkuperäinen poikkeuslaki esityksestä säädettiin vuonna 2008, kun finanssikriisi oli romahduttanut osakkeiden arvon ja sitämukaa eläkeyhtiöiden vakavaraisuuden. Poikkeuslaki päättyy tänävuonna ja eläkeyhtiöt tarvitsevat sen rahan, voidakseen sijoittaa sen riskipääömiin.

Edeltävä esitys on on siis hallituksen hyväksymä. Rahaa kerättiin pien- & keskisuurilta yrityksiltä vuoden 2008 poikkeuslain nojalla tänävuonna noin 1600 miljoonaa euroa, eli 1,6 miljardia euroa. Todellinen rahantarve oli vain 200 miljoonaa euroa, eläkeyhtiöiden sijoittaessa lähinnä vain valtionyhtiöihin ja vakaisiin yrityksiin. Eli jollen aivan surkea matematiikassa ole, viivan alle jää noin 1,4 miljardia euroa ylimääräistä rahaa hallituksen ja eläkeyhtiöiden pussiin. Ja tämä sama hallitus siis toteaa Suomen tulevaisuuden olevan pienyritysten varassa, niiden kasvun ja liikevaihdon määrittäessä tulevaisuuden Suomen kassan. Kyseessä on siis tasoitusvastuu, jossa työeläkeyhtiöt keräävät rahaa yrityksiltä, mm. työkyvyttömyyseläkkeisiin. Viimeksi asiasta keskusteltiin julkisella tasolla vuonna 2005, jolloin työeläkeyhtiöt lupasivat palauttaa yrityksille liikaa perittyä rahaa. Palautuksia toteutettiinkin, mutta samalla nousivat yrityksiltä perittävät työkyvyttömyysmaksut, joka johti finanssikriisin aikaan poikkeuslakiin asti.

Heli Beckman sosiaali- ja terveysministeriön johtaja sanoo “Tarkoitus on vahvistaa työeläkelaitosten riskinkantokykyä tehostamalla nykyisten riskipuskureiden käyttöä. Sijoitustuottojen avulla hillitään työeläkemaksuihin kohdistuvaa nousupainetta.” Eli suomeksi eläkeyhtiöillä menee nykymenolla hyvin, mutta halutaan lisää rahaa riskisijoituksia varten. Riskisijoituksissa on erittäin usein kyse tuurista, menestyykö yhtiö vai ei, on silkkaa arpapeliä 1,4 miljardin euron rahavaroilla. Tässä voisi toki vetää myös Wallin-kortin tämän asuntokaupoista valtion sijoitusyhtiöiden kanssa, mutta se on pikkurahoja verrattuna oivaltamaani ideaan. Se on vastaus kysymykseen: “MISSÄ EUROOPASSA ON TÄLLÄHETKELLÄ SUURIN RISKISIJOITUKSEN KOHDE?”

Kreikka, Espanja, Irlanti… Nämä valtiot ovat pyörineet otsikoissa enemmän kuin Keski-Suomen ylpeys, Teuvo Hakkarainen baarissa ja jokainen niistä pyytää yksityisiltä sijoittajilta lainaa. Viimeviikon torstaina valuuttakurssit ja yleispörssit Yhdysvalloissa ja Euroopassa notkahtivat reilusti, kun Espanja ei saanut tarvitsemaansa lainasummaa kasaan yksityisiltä sijoittajilta. Suomen kuluvan vuoden budjetti on itsessään jo 7 miljardia miinuksella leikkauksista huolimatta. 1,4 miljardia euroa pienyrityksiltä piristäisi lukemaa huomattavasti. Tai jos Europarlamentti vaatii Suomelta osallistumista velkakriiseihin “velkaosakkeita” ostamalla, sopisi se Beckmanin sanojen raameihin riskisijoitusrahaston kasvattamisesta. Ja Espanjaan sijoittaminen se vasta riskipeliä onkin!

Kirjani, Esa Saarisen “Länsimaisen filosofian historia Sokrateesta Marxiin”, opetti, että filosofia ei tarjoa valmiita vastauksia, vaan se tarjoaa työkalut itsenäiseen ajatteluun. Tämä uutinen iski silmääni toissaperjantaina ja se kiehautti oikein olantakaa, opittuani tulkitsemaan vaikeasti muotoiltujen tekstien perimmäisiä ideoita, jotka kiedotaan sivistyssanojen kierteeseen, tehden sen tavantallaajalle vaikeaksi ymmärtää ja usein haluttomuus yrittää ymmärtää ja kuunnella tarkkaan, antaen jokaiselle sanalle painoarvoa hyläten Occamin partaveitsen periaatteen (yksinkertaisin selitys on paras), jonka poliitikot osaavat kunnioitettavan hyvin kietoa siihen viimeiseen lauseeseen, joka ei kuulijalle itsessään kerro mitään, mutta jättää hänet tyytyväiseksi kuultuaan asiasta.

Winston Churchill aikanaan totesi, että demokratia on huonoin valtionmuoto, jos ei oteta huomioon kaikkia tähänmennessä kokeiltuja. Yhdistettynä itämaisen filosofian kulmakiveen, “kaiken mikä on ollut, on myös kuoltava.” Voimmeko ajatella jälleen yhden aikakauden yhteiskuntapolitiikkamme historiassa olevan lopuillaan? Rehellisesti, uskotko euroalueen kriisin ratkeavan? Itse en usko. Nykyisessä kapitalistisessa järjestelmässä rahaa on luvattu enemmän kuin sitä on olemassa, hyvänä esimerkkinä Kreikka ja varsinkin Yhdysvallat. Valtiot maksavat velkojaan ottamalla lisää velkaa ja Yhdysvallat maksavat omat velkansa omissa dollareissaan. Ja kun rahaa on luvattu enemmän Kiinaan, kuin sitä on olemassa, on joku osa tässä matemaattisessa yhtälössä pielessä.

Nykyinen kapitalistinen talousjärjestelmä, mikä on valtaosassa maailmaa käytössä, perustuu Locken liberalismiin. Locken muistiinpanoista on mm. johdettu Yhdysvaltain perustuslaki. Tämänpäivän maailmassa voidaan varmaan puhua jo uusliberalismista, joka linjaa omistusoikeuden rajummin kuin Locke. Sen mukaan verovaroilla tuotettavat palvelut sisältävät vain ja ainoastaan yövartijavaltion mallin, eli valtio kustantaa poliisi- & palovoimat, ei mitään muuta. Yhdysvalloissa kyseinen malli on käytössä, höystettynä muutamalla sosialistisella ydinajatuksella, kuten ilmainen peruskoulutus. Nimitys tälle on sosiaaliliberalismi. Nykyisen Suomen malli on kuin suoraan John Rawlsin kirjoista, joissa hän määrittää hyvinvointivaltion perustan, “yhteisö on vain yhtä hyvä kuin sen heikoin yksilö.” Itse pidän nykyistä sosiaaliliberalistista mallia, joka Suomessa on käytössä aivan mahtavana ja Kreikan perusteella ei tulisi tuomita koko liberalistista aatesuuntaa tuomituksi.

Kreikan ja Espanjan ongelmat perinpohjin johtuvat lähinnä siitä, kun kansalaiset eivät noudata kansalaisvelvollisuuksiaan veronmaksusta, harjoittavat harmaata taloutta. Myös talousjärjestelmän muututtua radikaalisti, että vanhan maailman talousmahdit eivät enää pysy kehityksen tahdissa, pitää osansasyynsä sisällään Kreikan ja Espanjan talouden rapautumiseen. Esimerkiksi Platonin “Valtio”-dialogi, jossa hän pyrkii määrittämään täydellisen valtiomuodon oman elinaikansa kulttuuriin, kulttuuriin jota noudatettiin ongelmamaissa aina vuoteen 2008 asti, joskin sen jäänteitä on havaittavissa.

Lopputulos on Platonin Valtiossa utopistinen, teoriaa liiemmin jaarittelematta, (5-osainen dialogisarja) jonka mukaan ihanteellisen valtion koko olisi 50 000 ihmistä. Platonin elinaikana, noin 2000 vuotta sitten, valtiot Euroopassa olivat kaupunkivaltioita. Kreikan valtti oli sen kauppalaivasto, tieteet ja käsityötaito. Nykyisin Kreikan kauppalaivasto ei maksa veroja, tieteet tehdään huippuyliopistoissa, muualla kuin Kreikassa ja käsityötaidolle ei ole enää kysyntää. Jopa kreikkalaiset itse laistavat veronmaksusta, joka mm. Suomessa ja Saksassa nähdään velvollisuutena. Immanuel Kantin moraalietiikan mukaan, tarkennettuna kategorisen imperatiivin mukaan etiikka voidaan perustaa kolmeen maksimiin. Ensimmäisen maksimin ehto on jokaisen teon universaalius. Eli teko jonka teet tulee olla sen mukainen, että siitä voidaan johtaa laki. Kreikkailaisista osa maksaa veroja ja jokainen on ollut asemassa vaikuttaa yleiseen asenteeseen, päätöksentekoon äänestämällä tai keskustelua herättämällä. Kategorisen imperatiivin mukaan teko on siis tuomittava. Toisen maksimin mukaan valehtelu on kiellettyä. AINA. Kreikan hallitus euroon pyrkiessään valehteli taloustilanteestaan, joten Kreikka voidaan nähdä syyllisenä tässäkin maksimissa. Kolmas maksimi käsittelee tilannetta, jossa murhamies tulee ovelle ja kysyy henkilöltä, missä tämän lapset ovat. Henkilö ei imperatiivin mukaan saa valehdella, mutta mikään ei estä häntä lyömästä ovea kiinni. Kuvitellaan tämä jälkimmäinen tilanne todellisuudessa. Kuvitellaan euro taloon, jolta Kreikka tulee kysymään lupaa liittyä valuuttaliittoon. Euro hyväksyy Kreikan pyynnön, itse toimittamansa lausunnon mukaan sen talous on euroon liittymisen vaatimalla tasolla. Kreikka tulee useamman vuoden kulttua ilmoittaen velkatilanteestaan, joka saattaisi romahduttaa koko valuuttaliiton inflaatiollaan. Kaveri, jolle laina on annettu, on siis valehdellut eurolle päin naamaa 8 vuotta. Tulisiko euron tässätilanteessa hyväksyä Kreikan valehtelu, vai potkia valuuttasopimuksen sääntöjä rikkonut maa ulos? Kategorisen imperatiivin, johon lainsäädäntö pohjimmiltaan perustuu, jokainen maksimi kolmesta, idioottimaisen yksinkertaisesta laista sotii anteeksiantoa vastaan. Toisin kävi. Europarlamentti nyt siis tietoisesti ensimmäisen maksimin perusteella salli jäsenilleen oman taloustilanteensa valehtelun, sopimuksen halventamisen ja kaiken tämän päälle vielä lainrikkojan rahallisen tuen. Säädettiin laki, jonka rikkomisesta “palkitaan.” Ymmärrän toki, että euro rahayksikkönä olisi tuomittu inflaatioon ilman ulkopuolisten apua kriisimaille, mutta onko tämä eettisesti oikein? Saarisen kirja ei välttämättä tarjonnut vastauksia kysymykseen, mutta se opetti ajattelemaan itse. Tai kuten Saarinen asian itse kuvailee, hän pyrkii opettamaan ajattelemaan itse. Rakastamaan viisautta, filosofiaa.

Aiemmin pohtimani demokratian oikeutus ja itämaisen filosofian lausahdus ”kaiken mikä on ollut, on myös päätyttävä” pistävät miettimään, ovatko demokratia ja liberalismi oikeat vaihtoehdot valtion perustamiselle, jos kansa äänestää johtajikseen henkilöitä, jotka lait säädettyään eivät noudata niitä. Kurssilla kävimme kirjallisuushistorian aikakausia ja Marxin mukaan kulttuuri ja kirjallisuus määrittyvät yhteiskunnan alarakenteen mukaan, eli talouden. Elämmekö siis nyt postmodernin aikakauden loppua? Kyllä, sanon minä. Mikä siis tulee olemaan uuden yhteiskuntamme perustava ideologia? Onko se Marxilainen sosialismi? Lockelainen täysliberalismi yövartijavaltioineen? Vai nouseeko postmodernin ajan tuhkasta uusi ideologia joka Churchilin sanoin on ”huonoin, jollei oteta huomioon kaikkia tähänmennessä kokeiltuja? Sen kertoo meille aika.

Mainokset

Yksi vastaus to “Esa Saarinen: Länsimaisen filosofian historia Sokrateesta Marxiin, Riku Hiltunen”

  1. darjaoblonskaja huhtikuu 29, 2012 klo 5:40 pm #

    Velkakriisi, filosofian isot aatteet ja kirjallisuushistoria samassa paketissa toisiinsa kietoutuneina! Todella painavaa asiaa!

    Kirjoja, jotka todella opettavat ajattelemaan itse, ei voi koskaan olla liikaa. Teos lienee onnistunut, kun kerrot soveltaneesi sitä esseessäsi esittelemiin asioihin ja saaneesi siitä oivalluksia.

    Kirjallisuushistorialliselta tai yleisemminkin historialliselta kannalta ajatellen jäin pohtimaan, voiko yhden aikakauden, postmodernismin tässä tapauksessa, loppumisen aistia? Vai onko siirtymäkaudet, uudet alut ja loput sellaisia, jotka vasta jälkipolvet ja historia määrittävät? Vai onko ajassamme, ideologioissamme, valtiomuodoissamme ja taiteessamme todella jotain erilaista kuin siinä on ollut maailmansotien jälkeen?

    Monimutkaisten asioiden äärellä
    Anu

    P.S. Hienoa, että liitit esseesi tänne, vaikka kurssi on jo ohi! Kiitos, on mukava lukea ajatuksistasi!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: