Grenouille Jean-Baptiste oli sekä hullu että nero jonka elämällä oli vain yksi tarkoitus; luoda mestarituoksu joka saisi ihmiset lakoamaan hänen edessään. Tuoksu, joka nostaisi hänet, suuren neron muiden ylle. Grenouillella oli maailman tarkin nenä, hänen ei tarvinnut kävellä seuraavaan huoneeseen tietääkseen mitä oli oven takana sillä hänen nenänsä näki pimeässäkin. Nuori Jean-Baptiste huomasi ajan mittaan ihmisten tiedostamattaan havainnoivan maailmaa ja toisiaan hajujen avulla,ja oppi käyttämään tätä hyväkseen. Olikin kohtalon julminta ivaa ettei maailman taitavin ja kieroin parfymööri itse haissut miltään. Mies, jolle tuoksut olivat asioiden sielu, ei nähnyt itseään, ei tiennyt kuka oli. Grenouille pelkäsi sokeutta joka kalvoi hänen sydäntään, niin paljon, että päätti luoda itselleen oman tuoksun.
Grenouile etsi täydellisintä tuoksua ja löysikin sen, pitämättä ongelmallisena sitä tosiasiaa että tuoksun lähde oli toinen henkilö. Tuoksu ei kuitenkaan ollut vielä valmis, se oli vasta tuoksun verso joka odotti kasvamista täyteen varteensa. Niinpä parfymööri vaani pohtien – entä jos hän ei kykenisi vangitsemaan tuota ihmettä kunnollisesti, jos hän tekisi jonkin mitättömän virheen ja tuhoaisi ainoan mahdollisuutensa onneen? Mitä jos vangittu tuoksu loppuisi kesken, tyttö olisi silloin jo kauan sitten kuollutta madonruokaa. Eihän tuota suurenmoista lahjaa voisi heittää hukkaan, sitä ei tulisi käyttää pelkiltään, olihan tauluillakin kehykset. Täytyisi kerätä lisää aineksia ja rakentaa mestariteos jonka keskiöön tytön tuoksu asettuisi kuin lakikivi holvikaareen.
Huhu kertoi nimettömän murhaajan riehuvan eräässä Ranskan kaupungissa. Hirmutekojen yhtälö vaikutti järjettömältä. Kasautuvien ruumiiden seasta löytyi kuitenkin eräs punainen lanka. Kaikki uhrit olivat kauniita nuoria naisia joilta oli anastettu veriteon yhteydessä vaatteet ja hiukset. Grenouillen kerättyä pulloittain sieluja (joina hän tuoksuja piti) oli hän valmis toteuttamaan lopullisen suunitelmansa.
Se oli samaan aikaan naurettavan helppoa ja silti niin kovin vaikeaa, eihän kukaan ollut koskaan mitään tällaista luonut?! Grenouille oli saanut tahtomansa! Vihdoinkin ihmiset näkivät hänet! Hän oli olemassa ja häntä rakastettiin. Se oli eriskummallista. Orpo Grenouille jota ei oltu koskaan ennen rakastettu … Ihmiset suorastaan himoitsivat häntä, tuota mestarituoksun valmistajaa. Hän voisi tehdä mitä vain ja sitä pidettäisiin jumalaisena ihmeenä. Parfymöörin tuoksunaamion takana kuitenkin kyti. Eiväthän ihmiset oikeasti tuota pikkumiestä rakastaneet vaan olivat sekaisin maailman hienoimmasta tuoksusta. Grenouille tiesi sen ja vihasi ihmisiä yhä enemmän ja enemmän. Mikseivät hekin voineet vihata häntä? Nuo mielettömät typerykset!! Hän oli epäonnistunut surkeasti. Mestarituoksun avulla Grenouille voisi valloittaa maailman ja julistautua sen yksinvaltiaaksi, mutta lopulta Grenouille antautui ihmisten armoille, ihmisten joiden sokea rakkaus lopulta repisi hänet osiin.
klassikkopaletti 
Kirja vaikuttaa hyvin mielenkiintoiselta ja jännittävältä. Kirjan perimmäinen teema jäi hieman epäselväksi esseesi pohjalta, mutta saimme silti jonkinlaisen kuvan kirjasta. Voisimme kuvitella, että joskus lukisimme tämän kirjan. Terv. Edari ja Julppunen
Kirja vaikutti mielenkiintoiselta ja jännittävältä. Kirjan perimmäinen teema jäi hieman epäselväksi esseesi pohjalta. Voisimme kuvitella joskus lukevamme kirjan. Mitä itse pidit kirjasta? Terv. Edari ja Yuli
Hyvän kirjan valitsit! 😉
T. Ilona ja Himmi (eli loppu Parfyymitiimi)
Kirjan perimäinen teema taisi olla hajut, vaikkakin esseessä oli tavoitteenani tarkastella päähenkilön ajatuksenkulkua. Mielestäni kirja oli lukemisen arvoinen ja suosittelen sitä muillekin.
Harvoin kirjoissa hajut ja tuoksut nousevat niin merkittävään osaa kuin Parfyymissä. Kirjallisuusesseesi perusteella jäin pohtimaan, mikä oikein tekee ihmisestä ihmisen. Jean-Baptistelle se tuntuu olevan oma tuoksu, ilman sitä häntä ei ikään kuin ole. Toisaalta hirveän inhimillistä kuvaa hänestä ei kirjoittamasi perusteella saa, koska hän tappaa muita löytääkseen itsensä. Onko siis niin, että ihminen kaipaa aina jotain, mitä itseltä puuttuu, oli se sitten nuoruus (kuten Kuolema Venetsia -teoksessa) tai tuoksu tässä?
Mestarituoksun perimmäisiä kysymyksiä pyöritellen
Anu
Onpas erikoinen aihe! Minua ällöttää hieman, mutta samanaikaisesti on pakko myöntää, että kirja kuulostaa pelottavan kiehtovalta. Parfyymi antaa varmasti paljon ajattelemisen aihetta siitä, mitä ihmisyys todella pitää sisällään!