Helmi, Elias Jokinen

4 Huh

Upporikas ja rutiköyhä

”Ei tästä voi seurata mitään hyvää”, ajattelen katsellessani nuhjuista takavuosien romaania. Tuntuu, ettei koulukiireiden keskellä pikaisesti valittu kirja voi tarjota mitään ajateltavaa esseeseen soveltuvista aiheista puhumattakaan. Kirja kuitenkin yllätti.

John Steinbeckin Helmi (1947) ei pikaisen silmäilyn perusteella vaikuta miltään kuolemattomalta klassikolta. Kirja kertoo Kino-nimisestä köyhästä eteläamerikkalaisesta intiaanista, joka lapsensa sairastuttua lähtee sukeltamaan helmiä voidakseen maksaa lapsensa hoidon. Kino löytääkin suuren, mittaamattoman arvokkaan helmen, josta saaduilla rahoilla hän voisi muuttaa perheensä elämän. Unelma loistavasta tulevaisuudesta valtaa Kinon ja hän alkaa varjella helmeä kuin omaa lastaan. Rahan himo ja ajatus ylellisestä elämästä kuitenkin sokaisee Kinon ja hänen elämänsä alkaa mennä jatkuvasti huonompaan suuntaan. Kirja ei alussa anna juurikaan viitteitä siitä, millaisia teemoja se käsittelee, mutta pitemmälle lukiessa teema alkaa selkeytyä.

Kirjan pääteema on ihmisen rahanhimo ja ahneus. Ennen helmen löytymistä Kino on onnellinen, vaikkei olekaan rikas. Helmen löytäminen kuitenkin muuttaa kaiken. Vaikka Kino aluksi ajattelee pelkkää hyvää ja lapsensa parasta aikomalla maksaa hänelle lääkärin ja koulutuksen, nousee rahanhimo pian sen käyttötarkoituksenkin edelle. Kino hylkää helmenostajien helmestä tarjoaman hinnan mielestään liian pienenä ja päättää vaimonsa estelyistä huolimatta lähteä pääkaupunkiin etsimään ostajaa, joka olisi valmis maksamaan korkeamman hinnan. Helmi yritetään useasti ryöstää ja Kino surmaa hyökkääjät ahneuden vallassa. Lopulta, erään hyökkäyksen aikana, Kinon poika haavoittuu ja kuolee. Silloin ahneudessaan tappajaksi muuttunut Kino tajuaa mitä on tehnyt, tuhoaa helmen ja palaa kotiinsa, tyhjin käsin ja ainoan lapsensa helmen vuoksi menettäneenä.

Kirjaa lukiessani ajattelin, ettei sen käsittelemä teema todennäköisesti vanhene koskaan. Ihminen on aina ollut, ja tulee aina olemaan ahne. Rahan takia ihminen helposti sekoaa ja uhraa sen vuoksi melkein mitä vain. Nykyajan kulutushyödykkeitä pursuava kapitalistinen yhteiskunta vain vahvistaa tätä piirrettä. Usein kuulee sanottavan: ”Olisinpa rikas niin voisin ostaa tuon” tai ”Jos mä voittaisin lotossa niin tekisin tämän”. Ihminen ei osaa olla tyytyväinen vaatimattomaan, mutta onnelliseen elämään, vaan himoitsee ylellistä elämää, joka vaikuttaa monin verroin paremmalta kuin oma, aivan tavallinen elämä. Todellisuudessa tämä asia on hyvin usein päinvastoin. Siitä ovat todisteena muun muassa julkkismiljonäärejä pursuavat iltapäivälehtien kannet. Uskon, että moni rikas ja kuuluisa kaipaa usein kaiken mediamyrskyn keskellä aivan tavallista elämää. Raha kääntyy hyvin usein omistajaansa vastaan, eikä vastoin odotuksia tuokaan onnea.

Rikkauden tavoittelu ei ole ihmiselle hyväksi. Tuskin kukaan meistä on täysin tyytyväinen siihen mitä omistaa, tai mitä omassa elämässä on. Olisi kuitenkin hyvä osata olla kiitollinen siitä, mitä on jo saanut. Varsinkin meidän hyvinvointiyhteiskunnassa asuvien, ylellistä elämää elävien tulisi tajuta miten etuoikeutettuja olemme jo saadessamme elää Suomen kaltaisessa maassa.

Kirja herätti minut ajattelemaan, että on tärkeää pitää huoli siitä, ettei koskaan anna rahan nousta elämässään tärkeämmäksi, kuin asiat, joista oikeasti välittää. Yrittäessään saada enemmän, menettää usein senkin mitä jo omistaa. Kirja antaa tästä surullisen todentuntuisen esimerkin. Kino olisi saanut helmestä jo ensimmäisellä myyntikerralla enemmän rahaa, kuin hänellä oli koskaan ollut. Hän ei kuitenkaan ollut siihen tyytyväinen, vaan halusi aina vain enemmän, menettäen lopulta kaiken. Kuten monet meistä elämässään, Kino ei osannut tyytyä hyvään, vaan ajatteli voivansa saada vielä enemmän. Se kostautui. Upporikkaasta tuli rutiköyhä.

Mainokset

9 vastausta to “Helmi, Elias Jokinen”

  1. tzirp huhtikuu 5, 2012 klo 7:17 am #

    Aamen. En ole itse lukenut kirjaa. mutta voin allekirjoittaa pohdinnan täysin.

  2. hennasalonvaara huhtikuu 5, 2012 klo 7:30 am #

    Sait minussa aikaan tunteiden hirmumyrskyn! Nostit loistokkaasti esille ihmisen perimmäisen totuuden; ahneuden. Ihminen ei ole koskaan tyytyväinen, huomasin sen viimeksi eilen kun ostin omenan ja banaani, olisikin ollut vielä astetta maukkaampaa. Ajatuksia herättävää..
    HennaAlisaIra

    • ilonapeltola huhtikuu 5, 2012 klo 7:32 am #

      Pitäisikö minun olla mustasukkainen tunteiden hirmumyrskystä?
      Eivaaaaan, ahneus on hirveää ja tuollaisiahan me olemme.

      – Ilona ja Himmi

      • hennasalonvaara huhtikuu 5, 2012 klo 7:33 am #

        Näin on näreet
        -HennaAlisaIra

  3. eetuhagman huhtikuu 5, 2012 klo 7:36 am #

    Hyvä kirja, varmasti mielenkiintoinen ja koskettava. On noussut varmasti helpohkosti klassikoksi, koska kirjassa on niin yleismaailmallinen ja ajaton teema. Olemme kanssasi samaa mieltä. Terv. Edari ja Yuli

  4. eliasjokinen huhtikuu 5, 2012 klo 8:16 am #

    kiitos kaikille suunnattoman arvokkaasta palautteetsanne! olen teille ikuisessa kiitollisuudenvelassa siitä että jaksoitta pureutua mestariteokseeni. on kovin sääli etten tänään päässyt paikalle aina niin kiinnostaville äikäntunneille, vaan jouduin homehtumaan radalla autolla leikkien. kyllä harmittaa! olisin niin mielelläni osallistunut tähän hedelmälliseen keskusteluun.

  5. darjaoblonskaja huhtikuu 8, 2012 klo 11:40 am #

    Niin se vain menee, että ahneus pyörittää tätä maailmaa -tai ainakin ihmisiä. Ahneus on niin iso asia, että siitä on välillä vaikea puhua, koska tuntuu, että se on nykypäivänä menestymisen ehto ja maa(ilma)n tapa. Siksi on hyvä välillä pysähtyä tällaisten pienten tarinoiden äärelle, joiden voima on pienuudessa ja siinä, että ne pystyvät pureutumaan siihen muuten niin muodottomaan ja vaikeasti käsiteltävään. Yhden perheen tragedia kertoo jotain olennaista ihmisluonteesta ja vieläpä niin, että kaikki ymmärtävät.

    Helmi tuntuu osoittavan, että tarkoitus ei aina pyhitä keinoja. Eikä varsinkaan silloin, kun hyvä tarkoitus unohtuu ja muuttuu aivan muuksi.

    Hyvinvointiyhteiskunnan ahneutta (ja upporikas-rutiköyhä-asetelmaa) ajatellen
    Anu

  6. jenni huhtikuu 15, 2012 klo 3:54 pm #

    Ihmisyyden syvintä olemusta on vaikea määrittää. Kuuluko siihen ahneus? Erittäin hyvää pohdintaa, ja erittäin mainioita kommentteja. Eteenkin omenasta ja päärynästä on löydetty syvä yhteys tämän esseen sanomaan.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: